torstai 18. huhtikuuta 2013

Painetaan pitkää päivää

Olemme tapailleet kevättalven mittaan noin kolmen viikon välein, lähinnä jutellen, käsitöitä tehden ja uusia jäseniä tutustuttaen. Uusia asiasta kiinnostuneita ihmisiä on tullut kauden aikana useampia. Vaikuttaa jopa siltä, että Hirvenkylä on saamassa pohjoisen jaoston, joka kulkee alustavasti Ylä-Hirvenkylän nimellä!

Seuraavan tapaamisen aiomme järjestää vähän pitemmän kaavan mukaan Helatorstaina ja jatkaa Hirvenkylän (mielestäni ansaitusti, mutta olen toki hieman jäävi tässä asiassa) kiitettyä seinävaatehanketta. Seinä vaatteemme saattavat päästä ihan isompiinkin ympyröihin, sillä lupasin niitä lainaan ensi kesän Drachenwaldin kuningaskunnan 20-vuotisjuhliin. Kaksi on kuitenkin aika vähän, joten nyt täydennetään kokoelmaa.