Hyvää ja nopeaa tarjottavaa vaikka iltateelle saa kanelisesta omenamunakkaasta. Se on vaivatonta sekä tehdä että syödä, niin yksinkertainen ja maittava herkku on kyseessä. Me olemme tottuneet pitämään munakasta suolaisena ruokana, mutta tässä keskiaikaisessa reseptissä makea ja suolainen kohtaavat kanelin ja sahramin rikkaan mausteisuuden, muodostaen ihanan ja (ainakin ensikertalaiselle) hämmentävän makukokemuksen. Erilaista ja hyvää!
yksi iso tai kaksi pientä omenaa
yksi desilitra vettä
yksi ruokalusikallinen voita
kolme munaa
kaksi teelusikallista sokeria
ripaus suolaa
kolmasosateelusikallinen mustapippuria
ripaus kanelia
ripaus sahramia
Kuori ja paloittele omenat kuutioiksi. Laita pannulle, lisää vesi, anna kiehua kahdesta kolmeen minuuttiin ja valuta vesi pois. Sulata voi pannulla ja paista omanapalat kauniin kullankeltaisiksi. Vatkaa munat kevyesti mausteiden kanssa. Lisää pannulle voita tarvittaessa ennen kuin lisäät munaseoksen. Kypsennä hetki sekoitellen, hyydytä sitten munakkaaksi kannen alla. (Klemettilä: Keskiajan keittiö. 2007)
Me muutimme viime viikon kylätapaamisessa reseptiä hiukan korvaamalla omenat päärynöillä. Lopputulos oli vähintään yhtä maittava kuin alkuperäinen omenainen, ja näin omena-allergikotkin pääsivät herkuttelemaan.
Tätä munakasta tekivät muuten Unikankareen pitäjäläisetkin taannoisena värjäysviikonloppunaan. Aarnimetsäläisten yhteenkokoontumisiin liittyy hyvä ruoka aika oleellisesti.:) Ja silloin kun me kokoonnumme keskiaikatapahtumaan ja on pidot.... Oi voi, SE kaikkien tulisi kokea! :D
Josta tulikin mieleeni, että seuraavan kerran tähän on mahdollisuus Annanpäivillä 11.-13.12. 2009. Vielä on aikaa ilmoittautua!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste viikkotapaaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste viikkotapaaminen. Näytä kaikki tekstit
perjantai 20. marraskuuta 2009
keskiviikko 26. elokuuta 2009
Harrastuspiiriä pukkaa
Syksyn ensimmäinen tapaaminen on tiistaina 1.9. klo 18.00 Jyväskylässä Rautpohjassa.
Luvasssa kokkausta halukkaille, infoa Keskiaikaseuran toiminnasta ja syksyn toiminnan suunnittelua. Tule mukaan tutustumaan ja vaikuttamaan!
Tarkan osoitteen voit kysyä mailaamalla osoitteeseen kaukameeli@POISTApoukka.org. tai käy katsomassa Hirvenkylän yhteystiedoista http://www.aarnimetsa.org/villages.php?lang=fi
Luvasssa kokkausta halukkaille, infoa Keskiaikaseuran toiminnasta ja syksyn toiminnan suunnittelua. Tule mukaan tutustumaan ja vaikuttamaan!
Tarkan osoitteen voit kysyä mailaamalla osoitteeseen kaukameeli@POISTApoukka.org. tai käy katsomassa Hirvenkylän yhteystiedoista http://www.aarnimetsa.org/villages.php?lang=fi
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)