tiistai 6. lokakuuta 2009

Hirvenkylästä Civil Wariin

Tämän vuoden Civil War on sodittu joten on aika kertoa kuinka uljaat urhot pärjäsivät taistelukentällä.

Hirvenkylästä lähti kolme soturia uhmakkaasti taistelemaan Paronin käskystä kuninkaan armeijaa vastaan Aarnimetsän parhaimman sotayksikön, Teutoniveljeskunnan, riveissä. Toiset kolmet soturia tulivat Humalasalosta, joka tarkoittaa sitä että Hirvenkylästä tuli puolet veljeskunnan joukoista, eli historiallinen määrä tähän mennessä. Ensivuonna on tavoite tuoda vielä enemmän!

Sodan osapuolet olivat hyvin tasaväkisiä. Teutonit saivat taistella yhdessä Lanssknechtien, Frostheimin ja Gotvikin kanssa. Kuninkaan puolella taistelivat Attemark, Hospitalersit ja Gyllegran.
Sodan alku oli pelkkää voittoa ja veljeskunta pääsi näyttämään todelliset taitonsa taistelussa murskaten vihollisarmeijan joukkoja kerta toisensa jälkeen. Loppua kohden kuninkaan joukot saivat enemmän otetta taistelusta ja saavuttivat niukan voiton.
Aarnimetsän sotureiden ei tarvitse kuitenkaan hävetä tappiota, sillä Teutoniveljeskunta taisteli tehokkaimmin kuin koskaan aiemmin ja kuninkaan joukkoja kaatui niin paljon, että sodan päätteeksi jouduttiin maksamaan hieman verirahaa.

Sotatarinoita tullaan kertomaan vielä pitkään keskiviikon treeneissä, aika ja paikka on yhä edelleen sama. Säästä ei tarvitse ainakaan vielä välittää, sillä emmehän ole sokerista tehtyjä.

Terveisin,
Niklas, voitokkaan Teutoniveljeskunnan keihäsmies

4 kommenttia:

  1. "...Hirvenkylä toi puolet joukoista..."

    Aivan mahtavaa!:D

    VastaaPoista
  2. Oho, jäi sana puuttumaan, piti olla "puolet veljeskunnan joukoista", korjataan siis.

    VastaaPoista
  3. Oih, en minä sitä... Vaan ihkusin ja ihastelin sitä tosiasiaa, että Hirvenkylän urhot tosiaan olivat ihan suuressa osassa Aarnimetsän joukoissa. Ja niin kuin sanoit, siitä lähdetään että ens vuonna vielä suuremmassa! Vivant teille taistelijoille!

    VastaaPoista
  4. Ai, luulin että pidit lausetta epäselvänä. Nomut, nyt se ainakin on selvempi. :)

    VastaaPoista