tiistai 8. toukokuuta 2012

Siitä se ajatus sitten lähti - Hirvenkylän seinavaateprojekti osa 1


Olemme Hirvenkylässä pohtineet pitkin talvea omien seinävaatteiden tekoa. Usealla pitäjällä sekä Aarnimetsän paronikunnalla sellaisia on, ja tarpeellisia ne totisesti ovatkin. Keskiaikaseuran tapahtumat kun melkein poikkeuksetta järjestetään tavallisissa leirikeskuksissa, eikä sellaisista paikoista oikein tahdo löytyä aikakautisia tiloja, eikä sitä myöten sitä oikeaa tunnelmaakaan. Se pitää siis itse luoda! Ja tähän tarkoitukseen käy seinävaate kuin nenä päähän. Eipäs kun kuin gobeliini linnan seinälle.

Vaan mistä aihe? Kylänvanhimpamme Magdalen vieraili joitakin vuosia sitten Pariisin keskiaikamuseossa  Clunyssa tutustumassa  mm. kuuluisiin 1400-1500- lukujen taitteessa kudottuihin gobeliineihin. Nämä "Neito ja yksisarvinen"- nimellä tunnetut seinävaatteet ovat varsin kuuluisat ja kauniit. Magdalen toi matkalta mukanaan hienon seinävaatteista kertovan kirjan jota olemme innolla selailleet . Ja siitä se ajatus sitten lähti....

Gobeliineja on kaikkiaan kuusi ja yleisesti niiden ajatellaan esittävän viittä eri aistia; kuudes, À mon seul désir, aiheuttaa yhä aiheensa puolesta tutkijoille päänvaivaa. On esitetty myös arvailuja siitä, kuuluisiko kuudes gobeliini lainkaan samaan sarjaan viiden muun kanssa.
Kudosten mallit maalannesta taiteilijasta tai gobeliinit valmistaneesta kutomosta ei ole tarkkaa tietoa. Runsas kukka-aiheisto ja sen kutomiseen vaadittu monimutkainen millefleur-tekniikka viittaa kuitenkin Brysseliin ja sen kuuluisiin kutomoihin. Heraldisista merkeistä päätellen Neito ja yksisarvinen on valmistettu Ranskan kuningasta lähellä olleelle ylimykselle Jean La Vistelle. La Visten vaakunakuviot toistuvat myös gobeliinien lipuissa ja viireissä.

Siitä se ajatus sitten lähti....
Ei sitten muuta kuin tuumasta toimeen! Teemme esikuvan mukaisesti useita erilaisia ja eri kokoisia seinävaatteita. Suoran kopioimisen sijaan otimme puun, kukan ja eläimen malliksi sieltä täältä ja teimme erilaisia sabluunoita piirtoheitinkalvoille. Punaiselle pohjakankaalle alkoi hahmottua ensin ruohikkokumpu ja puunrungot vapaalla kädellä, sitten ryhdyimme lisäämään lehtiä ja kukkia niin, että koko kangas on täynnänsä kuvioita. Mille Fleur, tuhat kukkaa on aikamoisen työn takana; kuten niin usein käy, on tämäkin projekti osoittautunut hieman aikaa (ja maalia) vievemmäksi kuin ensin osasimme arvata. Mutta yhdessä puuhaten aika kuluu joutuisasti ja työ tekijäänsä neuvoo.
Podimme varsin aikakautisesti tyhjän tilan kammoa ja ryhdyimme innolla maalaamaan punaiselle pohjalle. Aika paljon maalia ja aikaa kuluu ennen kuin ollaan ripustusvalmiita.
Ensimmäisen seinävaatteet valmistuttua olemme jo paljon viisaampia työjärjestyksen ja tekniikoiden suhteen. Pari ensimmäistä seinävaatetta saadaan mukaan viikko ennen juhannusta järjestettäviin Drachenwaldin kesäkruunajaisiin, jos hyvin käy niin lisää on tulossa Nuijasotaan mennessä. Mutta kiirettä ei ole. Näitä tehdään sen mukaan kuinka aikaa ja innostusta riittää.
Ensimmäisen seinävaatteen kuviot alkavat hahmottua.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti