Mutta kylläpäs emäntä Kaukameeli tekikin viime viikon tapaamisessamme herkullista kermaa kermakastikkeessa! Hän kertoi tiiviisti ja mielenkiintoisesti ruoasta keskiajalla. Aihe on todella laaja, sillä sitä on maantieteellinen aluekin ja aikakausi pitkä, mutta luulen, että kaikki paikalla olleet saivat hyvän yleiskuvan keskiaikaisen ruoan pääasiallisista ominaisuuksista.
Terveiset viime viikonlopun keskiaikatapahtumasta Keppiä ja käsitöitä, jossa sivumennen sanoen oli myös sangen maukasta ja ajanmukaista ruokaa tarjolla. Nimensä mukaan siellä on tarjolla vapaamuotoista matsausta ja käsitöitten tekoa. Matsauksesta en osaa paljon kertoa, sillä sää oli lauantaina hieman ankea, joten en saanut aikaiseksi, että olisin käynyt sitä edes vilkaisemassa. Keskityin siis käsityöosioon. Tein jotain käsityötäni valmiiksi ja neuvoin vähän nypläyksen alkeita parille kanssaelävöittäjälle.
Kevät myös jatkuu tekemisen merkeissä, sillä ensi viikolla alamme tehdä talven aikan suunniteltua seinävaatesarjaa. Jos olet kiinnostunut siitä, ota yhteyttä, niin kerron asiasta tarkemmin.
Magdalen
keskiviikko 18. huhtikuuta 2012
keskiviikko 14. maaliskuuta 2012
Kevään toimintaa
Noin kerran kuukaudessa järjestettävät tapaamiset Hirvenkylässä jatkuvat. Seuraavan kerran näemme 11.4. aiheena ruoka keskiajalla. Aihe on toki laaja ja Kaukameeli keskittyykin alustuksessaan johonkin rajatumpaan ajalliseen ja maantieteelliseen alueeseen.
Keväällä on myös pari suurempaa tapahtumaa tai tekemistä: Huhtikuussa aiomme toteuttaa Hirvenkylän seinävaatehankkeen useamman päivän tai illan aikana. Kansa on tervetullutta talkoisiin joko kerran tai useammin! Yläkaupungin yötä vietetään 19.5. ja sinne olemme näillä näkymin menossa mukaan esittäytymään Suomen Käsityön museolle. Seuraavana viikonloppuna aiomme järjestää värjäysviikonlopun, jossa useammassa padassa porisee luonnonvärejä. Siitä lisää tuonnempana, mutta kiinnostuneet voivat pistää jo ajankohdan mieleen ja kalenteriin.

perjantai 16. joulukuuta 2011
Huhuu!
Hirvenkylä heräilee horroksesta hiljalleen. Ensi vuodelle on suunniteltu käsitöitä, ruoanvalmistusta, kenties tanssiakin. Vuosi alkaa kalligrafiaan tutustumisella. Ota yhteyttä, jos haluat mukaan joukkoon tai jos sinulla on toiveita tai kysymyksiä toiminnan suhteen!
Magdalen
Magdalen
sunnuntai 23. toukokuuta 2010
Kesän rottinkitreenit
Rottinkimiekkailun, eli SCA fighting, treenit ovat pyörähtäneet taas käyntiin talven jälkeen. Treeneistä sovitaan yksi kerrallaan SCA Fighting Finland foorumeilla. Tällä hetkellä treenipaikkana on kilpisenkoulun vieressä oleva hiekka kenttä.
Kannattaa siis seurata treeniaikoja seuraavan linkin takaa:
Jos olet kiinnostunut lajista, niin tervetuloa vain tutustumaan treeneihin!
perjantai 20. marraskuuta 2009
Tee jotain erilaista! Se on helppoa! (sisältää ruokavinkin)
Hyvää ja nopeaa tarjottavaa vaikka iltateelle saa kanelisesta omenamunakkaasta. Se on vaivatonta sekä tehdä että syödä, niin yksinkertainen ja maittava herkku on kyseessä. Me olemme tottuneet pitämään munakasta suolaisena ruokana, mutta tässä keskiaikaisessa reseptissä makea ja suolainen kohtaavat kanelin ja sahramin rikkaan mausteisuuden, muodostaen ihanan ja (ainakin ensikertalaiselle) hämmentävän makukokemuksen. Erilaista ja hyvää!
yksi iso tai kaksi pientä omenaa
yksi desilitra vettä
yksi ruokalusikallinen voita
kolme munaa
kaksi teelusikallista sokeria
ripaus suolaa
kolmasosateelusikallinen mustapippuria
ripaus kanelia
ripaus sahramia
Kuori ja paloittele omenat kuutioiksi. Laita pannulle, lisää vesi, anna kiehua kahdesta kolmeen minuuttiin ja valuta vesi pois. Sulata voi pannulla ja paista omanapalat kauniin kullankeltaisiksi. Vatkaa munat kevyesti mausteiden kanssa. Lisää pannulle voita tarvittaessa ennen kuin lisäät munaseoksen. Kypsennä hetki sekoitellen, hyydytä sitten munakkaaksi kannen alla. (Klemettilä: Keskiajan keittiö. 2007)
Me muutimme viime viikon kylätapaamisessa reseptiä hiukan korvaamalla omenat päärynöillä. Lopputulos oli vähintään yhtä maittava kuin alkuperäinen omenainen, ja näin omena-allergikotkin pääsivät herkuttelemaan.
Tätä munakasta tekivät muuten Unikankareen pitäjäläisetkin taannoisena värjäysviikonloppunaan. Aarnimetsäläisten yhteenkokoontumisiin liittyy hyvä ruoka aika oleellisesti.:) Ja silloin kun me kokoonnumme keskiaikatapahtumaan ja on pidot.... Oi voi, SE kaikkien tulisi kokea! :D
Josta tulikin mieleeni, että seuraavan kerran tähän on mahdollisuus Annanpäivillä 11.-13.12. 2009. Vielä on aikaa ilmoittautua!

Tunnisteet:
Annanpäivät,
reseptit,
ruoka,
viikkotapaaminen
tiistai 6. lokakuuta 2009
Hirvenkylästä Civil Wariin
Tämän vuoden Civil War on sodittu joten on aika kertoa kuinka uljaat urhot pärjäsivät taistelukentällä.
Hirvenkylästä lähti kolme soturia uhmakkaasti taistelemaan Paronin käskystä kuninkaan armeijaa vastaan Aarnimetsän parhaimman sotayksikön, Teutoniveljeskunnan, riveissä. Toiset kolmet soturia tulivat Humalasalosta, joka tarkoittaa sitä että Hirvenkylästä tuli puolet veljeskunnan joukoista, eli historiallinen määrä tähän mennessä. Ensivuonna on tavoite tuoda vielä enemmän!
Sodan osapuolet olivat hyvin tasaväkisiä. Teutonit saivat taistella yhdessä Lanssknechtien, Frostheimin ja Gotvikin kanssa. Kuninkaan puolella taistelivat Attemark, Hospitalersit ja Gyllegran.
Sodan alku oli pelkkää voittoa ja veljeskunta pääsi näyttämään todelliset taitonsa taistelussa murskaten vihollisarmeijan joukkoja kerta toisensa jälkeen. Loppua kohden kuninkaan joukot saivat enemmän otetta taistelusta ja saavuttivat niukan voiton.
Aarnimetsän sotureiden ei tarvitse kuitenkaan hävetä tappiota, sillä Teutoniveljeskunta taisteli tehokkaimmin kuin koskaan aiemmin ja kuninkaan joukkoja kaatui niin paljon, että sodan päätteeksi jouduttiin maksamaan hieman verirahaa.
Sotatarinoita tullaan kertomaan vielä pitkään keskiviikon treeneissä, aika ja paikka on yhä edelleen sama. Säästä ei tarvitse ainakaan vielä välittää, sillä emmehän ole sokerista tehtyjä.
Terveisin,
Niklas, voitokkaan Teutoniveljeskunnan keihäsmies
torstai 10. syyskuuta 2009
You want some heavy fighting?
Oyez! Oyez! Oyez!
Säännölliset rottinkitaisteluharjoitukset ovat alkaneet Hirvenkylässä!
Rottinkitaistelu eli SCA Heavy Combat eli SCA Fighting on täyden kontaktin kamppailulaji, jolla tähdätään keskiaikaisen jalkaväkitaistelun simulointiin.
Seuraavat treenit ensi keskiviikkona, eli 16.9. klo 17.30-19.30, osoitteessa Länsisauma, JYVÄSKYLÄ siinä kadun vieressä olevalla hiekkakentällä.
Keskiaikaseurassa harjoitettavasta taistelutoiminnasta voi lukea lisää Aarnimetsän sivuilta.

heavy fighting,
rottinkitaistelu,
syksyn harjoitukset
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)